Sanomattakin selvää, että vuosi 2020 on ollut kaikille haastava ympäri maailman. Olen itse onnekkaassa asemassa, että kotioloissa pohjoisessa ei minun arkeeni korona juuri ole vaikuttanut. Töitä ei tietysti ole samalla tavalla ja talvisesonki on nyt aivan erilainen – sesonkia ei ole. Toisaalta tämä tilanne on antanut tilaa tehdä kaikkea mitä itse on halunnut ja olen saanut viettää enemmän aikaa lapinkoiran pentuni kanssa, tästä olen onnellinen.
En ollut suunnitellut matkoja, jotka nyt olisivat jääneet tekemättä. Yhdet kullanhuuhdonnan kilpailut peruuntuivat ja se tietysti harmitti, mutta Tankavaaran suomenmestaruuskisat saatiin järjestettyä ja siellä oli hauskaa. Kesällä riitti töitä kun suomalaiset lähtivät Lappiin ja työpaikan kannalta toki toivon, että suomalaiset matkustaisivat tänne jatkossakin ja, että pian myös ulkomailta lähtisi liikenne takaisin.
Tähän olen koonnut kuvien muodossa muistoja kuluneen vuoden hyvistä hetkistä:
Kaamos juuri ennen ensimmäistä auringonnousua.Vuoden ensimmäiset nokipannukahvit.Oli jännittävä tähtiyö.Vesi on elementtinä tärkeä ja sitä kaipaa koko pitkän talven. Kesään mahtui paljon muitakin muistoja, etenkin kullanhuuhdonnan parissa, mutta niistä hetkistä ei tallentunut kuvia.Yhden hyvin ex-tempore autoreissun tein Norjaan kesällä, kun rajat olivat auki. Retkeilin ja kiersin Varanginvuonon alueella. Ensi vuodelle jäi haaveisiin käydä Pykeijassa ja ehkä pohjoisemmassa Norjassa.Tämän maiseman varmasti moni tunnistaa. Loppukesästä kävin Kittilässä ja Levillä ja tuli sitä käytyä myös Pallaksella ihailemassa Taivaskeron maisemia!Metsät ja erämaat Ivalojoen reunamilla ovat oikea aarreaitta poronsarvia ynnä muita ajatellen. Matkalla Ritakoskelle Palsinojalta nökötti tämä kallo, joskin joku oli sen nostanut oksalle enkä sitä vienyt mukaani.Tietysti vuoden tärkein juttu oli pienen Mallan saapuminen kotiin. Ihana on kesän tyttö ja minulle hän tuli elokuussa. Mallasta tuli oitis paras retkikaveri!Tämä oli kiva retkipäivä Ivalossa Akupäälle. Maisemat oli tosi hienoja ja Mallakin jaksoi ensimmäisen pidemmän retken hienosti.Tämä revontulikuva on alkuvuodesta otettu. Syksyn revontulia näin kyllä, mutta nyt ei ole kameralla niitä tullut kuvattua.Viimeiset kuvat on joulukuulta. Saatiin muutama oikein kylmä päivä ja yö, Mallakin koki ensimmäiset kovat pakkaset.Paljon olen viettänyt aikaa kotona ja se on todella tärkeä paikka. Olen vuoden verran asunut tässä mökissä ja ikävä sinne tulee jos olen käymässä muualla. Minulla on hienot metsät ympärillä, joissa saa kulkea rauhassa mitä nyt poroihin ja riekkoihin törmää silloin tällöin.
Tankavaara, Lapland. It is a small village in the north-eastern Lapland where the Polar Night has just begun in the beginning of December. During the summer time you can search gold in Tankavaara but on the winter time this place turns into a winter wonderland!
Just from the backyard of Tankavaara Gold Village starts the nature paths into the Urho Kekkonen National Park and one spesific trail is open for winter hiking and leads to Big Tankavaara Hill which opens a beautiful view towards the wilderness.
I went cross country skiing on this 7 kilometer long winter trail to see how it looks like in midday now that the Polar Night has started. What it means is that the sun doesn’t rise at all for a certain period of time in the northern Finland. But it is not completely dark in fact it brings beautiful shades of blue, pink and yellow to the sky!
I was lucky and run into some reindeer wandering in the wilderness. Aren’t they cute! They looked just like from a Christmas tale.
I walked higher to the Big Tankavaara Hill and saw this magnificent view. Unfortunately I should have taken snowshoes with me as well since the snow got too soft and deep on the top so I couldn’t reach the highest point. I left my skis to wait at the crossing of the nature trail and the path up to the hill.
The sun doesn’t rise at all but there is some daylight a couple of hours and the colours are simply beautiful. In Tankavaara the sun rises next time in January.
In the night if the sky is clear from clouds the stars will shine and the Milkyway is visible. And with a bit of luck it is possible to see the Aurora Borealis. The following picture is some days ago taken taken from this same place on a snowmobile sleigh trip to the fells which is as well available for tourists visiting Tankavaara!
And finally these pictures from the Milky Way are taken on the way to my home. The camera captures the Auroras and starry sky a little bit different of course but still seeing the night sky with your own eyes is breathtaking. I feel lucky to live in such a place!
Vihdoin tein päiväretken Sompion luonnonpuiston kuuluisalle Pyhä-Nattasen tunturille. Vaikka olen jo kohta puolisen vuotta täällä Tankavaarassa majaillut, ei ole tullut mahdollisuutta vielä käydä Nattasilla, jotka ovat Tankavaarasta vain puolen tunnin ajomatkan päässä.
Pyhä-Nattanen kohoaa luontopolkuineen Sompion luonnonpuiston länsiosassa. Itse Pyhä-Nattasen huiputus on suuntaansa 2 kilometrin mittainen ja sille pääsee Vuotson kylästä lähtevän Sompiojärventien varresta. Huipulta voi kuitenkin jatkaa eteenpäin rengasreittiä pitkin 7 kilometrin pituisen Pyhä-Nattasen luontopolun, jonka varrella on sopivasti laavu evästaukoa varten.
Luonnonpuistossa saa liikkua ainoastaan merkityillä reiteillä
Reitti kulkee alkuun pitkospuita pitkin, mutta hyvin pian se lähtee nousuun kivistä polkua pitkin.
Sompion luonnonpuistossa liikkuminen on sallittu ainoastaan merkityillä reiteillä, jotta luonnonpuiston luontoa voidaan suojella. Sompiossa onkin runsas lintu- kasvi- ja eläinkunta, minä bongasin ainakin tiltaltin sekä pajulinnun tai Lapin uunilinnun. Jälkimmäisestä en ole aivan varma, ehkä se oli pajulintu.
Välistä kuitenkin näkee kuinka polku on lähtenyt elämään runsaiden kävijämäärien johdosta ja edessä saattaakin olla jopa kolme tampattua uraa. Kevään aikaan kun maa on vielä märkää on parempi odottaa, sillä luultavasti polut ovat alkaneet levitä juuri siksi kun kävijät kiertävät märimpiä paikkoja.
Nousu ei ole pitkä ja pian edessä häämöttää jo laki sekä Palovartijan tupa. Aivan ennen huippua maasto muuttuu hankalakulkuisemmaksi rakkakivikoksi. Huipulla louhikko muuttuu laakeammiksi kiviksi, joilla tekisi mieli tassutella avojaloin.
Mökki on ollut aikaisemmin autiotupana, mutta nykyisellään se palvelee retkeilijöitä päivätupana ja levähdyspaikkana. Huipulla usein tuulee, joten minäkin hain hetkeksi suojaa tuvan sisällä.
Metsäsaamelaisten pyhä paikka
Metsäsaamelaiset uskoivat luonnonhenkiin, joiden olinpaikkoina pidettiin seitoja, erikoisen näköisiä kiviä tai puupylväitä. Monien Pyhä -etuliitteisten tunturien ja järvien tapaan myös Pyhä-Nattanen on ollut metsäsaamelaisten palvoma pyhä paikka.
Pyhä-Nattasen vaikuttavin nähtävyys upean näköalan lisäksi on huipulla kohoavat toori -kivimuodostelmat. Toorit ovat syntyneet graniitin lohkeillessa suorakulmaisesti muodostaen kookkaita kivipahtoja. Korkeimmillaan toorit ovat kymmenenkin metriä korkeita ja vaikuttavan näköisiä. Onkohan nämä tooripahdat luonnonhenkiä täynnä?
Nattastuntureiden graniitti on niin kovaa kiveä, että näiden tuntureiden huiput eivät ole pyöristyneet jääkauden vaikutuksen alla vaan jääneet Nattasille tunnusomaisiksi terävähuippuisiksi. Alemmassa kuvassa näkyvät vasemmalta oikealle Seinätunturi, Terävä-Nattanen ja Suku-Nattanen.
Oitis kun nousin huipulle en ihmetellyt lainkaan miksi paikkaa on pidetty pyhänä. Oli se sen verran vaikuttava. Vaikka Pyhä-Nattanen ei ole kovin korkea on uskomattomat tooripahdat sekä kaukaisuuteen levittäytyvä maisema huikean näköisiä. Tätä on tituleerattu myös Suomen yhdeksi kauneimmista paikoista, eikä suotta!
Rengasreittinä Pyhä-Nattasen luontopolku on hieno ja antoisa, mutta lasku eri reittiä kuin tullessa on huomattavasti haastavampi järkälemäisten lohkaireiden takia kun merkitty reitti kulkee välillä aivan keskeltä kivikkoa. Itse jouduin laskeutumaan välistä pyllymäkeä ja sivuttain mahalteni, kun kivet olivat niin suuria ja epätasaisia.
Retkellä oli hauska bongailla erilaisia kukkia. Metsätähti kukki iloisesti korkeammalla tunturin rinteessäkin sekä alhaalla näkyi ainakin suopursua sekä suokukkaa.
Loppupuolella saavuin ihastuttavalle Nalijoen laavulle pitämään taukoa rankasta kivikkokiipeilystä. Laavun yhteydessä on huussi ja puuvaja. Se sijaitsee metsäisissä maisemissa pienen solisevan puron tuntumassa.
Sompion luonnonpuistossa ei sovi yöpyä missään muualla kuin Sompiojärven leirintäalueella, mutta evästelyyn tai muuten vain taukopaikaksi tämä laavu käy erinomaisesti.
En ole aikoihin nähnyt merta ja merenrantakallioita, joten oli kivaa pitkästä aikaa tehdä retki rannikolle! Porkkalanniemi on suosittu eikä suotta, sen kallioiset metsä- ja merimaisemat ovat upeita. Siitä on tosin kauan kun olen täälläkään viimeksi käynyt, ja ulkoilualue on uudistunut jonkin verran ja poluilla on merkkejä, joita seuraamalla ei ainakaan pääse eksymään!
Lintubongareille tämä on ihan paratiisi ja minäkin näin muun muassa haahkoja, tiiran, joka piti minulle kalastusnäytöstä ja viimeisenä pois lähtiessä vielä huuhkajan, jota en ole koskaan ennen nähnyt luonnossa!
Varsinainen luontoilta eilinen lopulta olikin kun Kirkkonummella pyöri aivan tolkuttoman paljon metsäkauriita, muutama valkohäntäpeura sekä yksi hirvi.
Olen käynyt Pyhä-Luostolla useita kertoja, mutta vain lumettomaan aikaan, joten vapaapäivien kunniaksi pakkasin sukset autoon ja lähdin lomalle suosikkikansallispuistooni!
Ensimmäisenä päivänä Luostolla hiihtelin tehtyjä latuja pitkin ametistikaivokselle ja siitä Pyhälammen kautta Rykimäkurulle. Vaaroja alas oli ihana viilettää, toki otti se veronsa tietysti kun pääsi kipuamaan ylämäet. Seuraavaksi kaipasin kuitenkin enemmän omaa aikaa ja rauhaa ja lähdin Luoston pohjoispäätyyn hiihtämään osin kelkkareittejä ja osin umpista pitkin. Päädyin Luoston vanhimmalle autiotuvalle, joka oli sympaattinen pieni kämppä!
Pyhä-Luoston tunnuksessakin komeileva kuukkeli näyttäytyy ympäri puistoa oikeastaan aina kun pysähtyy ja etenkin nuotiopaikoilla. Ei siitä pääse mihinkään, että nämä rohkeat linnut ovat vaan niin upeita ja hienon värisiä! Vieläkin jäi se tietty kuva saamatta, kuukkeli siivet kotkamaisesti levällään. Mutta muuten heitä oli hauska kuvailla vaikka söivätkin suurimman osan eväsmunkistani.
Luoston vanha autiotupa Yli-Luostolla oli ihana pieni mökki. Se on vaellusreitin varrella, mutta talviseen aikaan sinne ei kulje kunnostettuja latuja. Joku muukin oli ennen minua kuitenkin halunnut kämpälle hiihtää, joten pääsin seuraamaan umpisen poikki menneitä jälkiä kätevästi. Omalla retkelläni sain kuitenkin nautiskella yksin, edellinen kävijä oli ainakin vuorokauden minua edellä.
Luostolla oli kerta kaikkiaan ihana hiihtää, mutta kyllä kesä vetää minua enemmän puoleensa. Noitatunturi ja Pyhänkasteenputous tekivät aikanaan minuun suuren vaikutuksen, haaveilen ehkä seuraavaksi koko Pyhä-Luoston reitin patikoimisesta!
