Mökkiviikonloppu ja kesän kuulumiset

Näin puolen vuoden jälkeen on hyvä todeta, että niin se koronakevät meni ja vapaus tehdä ajallansa mitä haluaa. Kesä meni yhtä nopeasti ja lisäksi oli vielä töissä, mikä hyvä niin. Tuntuu, että paljon on tapahtunut ja samalla ei juuri mitään ja nyt kun syksy koitti, Lapissa luonto näyttää jo selkeitä merkkejä tulevasta kylmyydestä ja talvesta.

Merkittävin muutos elämässä nyt on tietysti uusi perheenjäsen Malla. Paimensukuinen Suomenlapinkoira oikealta nimeltään Lompolon Maariankämmekkä. Juuri nyt Malla on 14 viikkoinen ja ehtinyt minun kanssa elämää aloitella puolitoista kuukautta.

Tässä Mallasta oikein edustuskuva, kuvattu Riestovaaralta Nattasille päin

Viime viikonloppu vietettiin Hankasalmella vuokramökillä rentoutumassa ennen paluuta arkeen töiden ja pimenevän lappielämän merkeissä. Työkaverini oli alkusyksystä vuokrannut myös mökin ja tästä innostuneena tein itse saman. Olen niin innostunut tästä, että tämä taitaa olla uusi matkailun muoto aina kun aika ja rahat riittää!

Onhan se mökki tämäkin missä itse asun, mutta on mukavampaa olla reissussa ja nähdä samalla uutta. Käytiin nytkin katsomassa Hankasalmen luontoa Häähninmäellä, josta juttu tässä.

Retkeilyn lisäksi yksinkertaisesti vain mökkeiltiin eli rentouduttiin ja saunottiin paljon. Hankasalmella olikin ihana rantasauna kirkasvetisen Kuuhankaveden rannalla, kävin viimeisenä iltana jopa uimassa vaikka vesi tuntuikin jo melko kylmältä.

Olisipa ihana viettää aikaa enemmän näin rauhaisasti, mutta töissä on käytävä. Hassua miten tänne Lappiin on nyt kotiutunut ja aina vapaalla haluaa lähteäkin pois. Ennen tulin Lappiin lomailemaan.

On minulla ajatuksissa monta paikkaa Lapistakin vielä, joissa haluan käydä. Ja kesäkiireiden päätteeksi tuli käytyä Kittilässä ja Levillä minilomailemassa! Ensi vuonna haluan ehdottomasti Kilpisjärvelle ja retkelle Mallan luonnonpuistoon. Pitäähän Malla-koira viedä sinne nimensä alkuperää katsomaan! Toinen haave on vaellus Korvatunturille. Toisaalta kutkuttaisi tehdä se jo nyt lokakuussa, mutta luultavimmin sekin jää ensi vuodelle tai toiseen kertaan.

Häähninmäen luontopolku ja näkötorni

Mökkeillessä Hankasalmella piti toki joku paikallinen reitti käydä kiertämässä ja kohteeksi valikoitui Häähninmäki Hankasalmen ja Konneveden rajalla. Etukäteen tiesin, että paikalla sijaitsee ainakin autiotupa sekä jonkinlainen luontopolku.

Ajoimme Hankasalmelta Säkinmäentielle, jonka varrelta pian bongasimme kyltin, joka opasti Häähnintuvalle. Arvelimme tämän tien vievän perille. Tie päättyi kääntöpaikalle, jossa oli hyvät kartat ja opasteet eri poluille sekä tuvalle, jolle lyhin reitti näytti olevan vain puoli kilometriä. Valitsimme polkuvaihtoehdoista sen pidemmän ja lähdimme syksyiseen sekametsään.

Häähninmäen autiotupa on Lapin autiotupiin verrattain aivan omanlaisensa ja lähellä asutusta tarjoten erinomaiset puitteet luonnossa liikkujille. Tupa on avoin kaikille retkeilijöille, mutta sinne otetaan myös varauksia, joka on hyvä muistaa. Häähnintuvalla voi myös yöpyä.

Parin kilometrin pituinen tuvalle vievä reitti tuli risteykseen, jossa oli jälleen selkeä kartta. Siitä ilmeni, että myös viereisen Iso-Häähnijärven ympäri kulkee reitti palaten takaisin tuvalle päin ja valitsimme tämän kierroksen. Pidempiäkin polkuja alueelta löytyi ja täällä voisi varmasti viettää vaikka koko päivän luonnossa samoillen.

Reitti oli näin syyskuun puolivälissä aika märkä, mutta vedenpitävät kengät jalassa oli hyvä mennä.

Yleensä minun on tapana aina katsoa maastokartasta, minkälaisia polkuja ja reittejä edessä odottaa, mutta jostain syystä nyt en sen tarkemmin ennakkoon paikkaa tutkinut. Eikä olisi tarvinnutkaan, Häähninmäellä oli tosi hyvät opasteet.

Iso-Häähnijärvi oli kaunis ja järven toiselta puolelta huomasimme, että mäen päällähän on näkötorni. Sinne siis! Pian polku alkoi nousuun kallioille ja Häähninmäelle.

Polulla oli kyltti, joka sanoi ”Iso puu”. Siinähän olikin merlkoisen iso mänty.

Mäen päältä löytyi Häähnintupa, jonka pihalla olikin paljon muita retkeilijöitä. Sivummalla oli näkötorni ja sen vierellä rauhaisampi nuotiopaikka, jolle me kävimme. Pian tulille seuraan liittyi perhe.

Näkötorni vaikutti olevan aivan upouusi vaalean uuden puun värisine puitteineen. Ylhäältä olikin hieno maisema metsän ja Iso-Häähnijärven yli. Laskeuduttuamme tornista aloimme tulentekoon ja makkaran paistoon.

Mallaa kiinnostaa makkara

Palasimme parkkipaikalle tuvalta lyhintä polkua eli 500 metriä. Kääntöpaikalla näimme komean hirvenkin, mutta se ei tietysti kameralle tallentunut yhtä hienosti.

Häähninmäki luontopolkuineen ja retkipalveluineen tarjoaa hienot puitteet ulkoilla. Etenkin Häähnintupa sekä sen ympäristössä olevat tulipaikat ovat erinomaisia. Järven kiertävällä lenkillä näkee niin sekametsää, järvi- ja kalliomaisemia kuin hienon näköalan mäen tornista käsin!

Matka Pielpajärven erämaakirkolle Inarijärven kauniissa maisemissa

Keskellä Inarijärven tiettömiä maastoja sijaitsee pieni puinen vanha kirkko noin kymmenen kilometrin päässä Inarin keskustasta. Kyseessä on Pielpajärven erämaakirkko, joka on yksi Ylä-Lapin vanhimmista rakennuksista.

Sain isäni vieraaksi tänne Lappiin ja lähdettiin retkelle Inariin etsimään kyseistä kirkkoa. Reitti Pielpajärven erämaakirkolle lähtee Saamelaismuseo Siidan takaa kääntyvän tien varresta. Tältä tieltä on suuntaansa noin 4,5 kilometrin matka. Vaihtoehtoisesti kesäisin voi hypätä pois Inarijärven risteilylautasta Pielpavuonossa, jossa lautta pysähtyy pyydettäessä ja taittaa reilun kahden kilometrin matkan. Talvella kirkolle pääsee talvireittiä pitkin.

Inarijärven risteilystä ja vierailusta Ukonkivelle voit lukea täällä.

Kuva: Mauno Ryytty

Ympäristö metsissä on kivikkoinen, mutta maisemat ainutlaatuisen kauniita. Pienet metsäjärvet ja kivien lomassa soliseva vesi kutsuvat pysähtymään ja nauttimaan luonnon kauneudesta. Kiviä oli aivan loputtomasti ja jotkut niistä valtavia jättiläismäisiä siirtolohkareita, joiden juurella lymyili mielenkiintoisen näköisiä luolia.

Ihastuin Inarijärven maisemiin niin kovasti, että tahdon tulla samalle polulle vielä uudestaan ihastelemaan luontoa ja vesistöjä. Vesi on täällä ihan uskomattoman kirkasta enkä malta odottaa ensi kesää, että voi käydä pulahtamassa näissä vesissä.

Kuva: Mauno Ryytty
Kuva: Mauno Ryytty

Nelisen kilometriä kuljettua tulimme vanhan tuvan pihaan, jonka takana häämötti peltoaukeama, joka tuntui erikoiselta näyltä erämaan keskellä. Melkein odotti näkevänsä jonkinlaisen tien maisemassa, mutta paikka todella on keskellä ei mitään. Aluetta ympäröi tunturikoivikko ja rannasta aukesi maisema Isolle Pielpajärvelle, joka liplatti tuulessa kylmän näköisenä.

Hyvin kivisen pellon toisella laidalla näkyi pikkuruinen punertava rakennus, joka osoittautui etsimäksemme erämaakirkoksi. Kirkko oli piskuinen, mutta kaunis puurakennus. Vilkuilin ympärille etsien hautausmaata kirkon ympäristöstä, mutta sitä ei ollut. Myöhemmin selvisi, että aikoinaan vainajat oli totuttu hautaamaan saariin Inarissa ja kirkko toimitti jumalanpalvelusten virkaa.

Puinen kirkko on rakennettu vuonna 1760 entisen 1600 -luvulla tehdyn paikalleen lahonneen kirkon tilalle. Pielpäjärvi toimi muinoin talvikylänä inarilaisille ja oli kaupankäynnin ja markkinoiden keskittymä. Ilmeisesti nykyäänkin kirkko on vielä toiminnassa satunnaisin jumalanpalveluksin sekä hääkirkkona.

Kuva: Mauno Ryytty

Vaikka ruska on jo suurelta osin ohi täällä Lapissa oli metsässä hyvin kaunista. Aamun ohut kuura suli nopeaan, mutta alkumatkasta etenkin oli hienon näköistä kun aurinkokin näyttäytyi pilviverhon takaa. Talven tuloon ei ole enää pitkälti.

Auringonlaskun aikaan Riestovaaralla – tuntematon näköalapaikka aivan nelostien varressa

Nattaset kohoavat tunnistettavina terävähuippuisina tuntureina Sompion Luonnonpuistossa ja näkyvät Urho Kekkosen kansallispuistoon useallekin kukkulalle etenkin Saariselän alueella. Näinpä ne myös pikkuruisina siluetteina Hammastunturin erämaassakin reissullani Ivalojoen Kultalaan.

Löysin jokunen aika sitten uuden paikan, ja tällä kertaa Nattaset näkyivätkin aivan läheltä. Minulle selvisi myös tälle näköalapaikalle noustuani, että Pyhä-Nattanen ei olekaan ainut paikka, jossa voi ihastella toori-kivimuodostelmia!

Kävimme Rinkkaputki -blogista tutun Annen ja Möykky-koiran kanssa syksyllä tutustumassa muuan vaaraan, joka nelostiellekin paikoin näkyy Vuotson kylän kohdilla ja mielessä on aiemminkin käynyt tehdä retki tutkimaan paikkaa.

Riestovaara on mastohuippuinen melko korkea vaara Vuotson kylässä. Kylän keskustan eteläpuolelta lähtee Riestonvaarantie, joka johtaa oikeaan suuntaan. Tieltä kääntyy vaaran huipulle nouseva huoltotie, jonka alkupäässä on puomi, joka tosin on ollut jo pitkän aikaa ylhäällä mahdollistaen kulun. Talvella tietä ei taideta aurata, joten silloin edessä on jyrkkä nousu lumikengillä.

Maisemat avautuivat upeina seuraavalle Pahtavaaralle, jonka laella näytti pönöttävän myös jonkinlaisia kivipatsaita. Kartasta tutkailtuna näyttää tuonne seuraavalle vaaralle kulkevan polku, ja tuo paikka pitää ehdottomasti myös käydä tarkistamassa.

Nattaset näyttäytyivät koillisessa lähempänä kuin olen niitä koskaan maisemasta saanut ihailla. Ne olivat myös aivan eri muotoisia kun niitä katsoi ikään kuin ”väärältä” puolen. Erikoisuutena Riestovaaralla oli Pyhä-Nattaselta tutut toorit, eli kummalliset kivimuodostelmat, jotka täällä Riestovaaralla olivat paljon kesyttömämmän ja villimmän näköisiä.

Syksyinen maa oli täynnä herkullisia marjoja, joita popsittiin evästauolla ja ihailtiin samalla avautuvaa maisemaa. Meillä oli upea ilta, kun auringonlasku näytti kaikki hienot värinsä.

Mielessä kävi, että tämä Riestovaara voisi olla upea paikka ihailla revontulia, sillä maisema avautuu hienosti juurikin pohjoiseen. Talvella täytyy ottaa huomioon iso masto ja sieltä mahdollisesti putoava jää, mutta revontulikausihan alkaa jo hyvinkin syyskuussa, jolloin on vielä aikaa kunnon talveen.

Ruskaretki Utsjoella – Nuvvus-Ailigas näyttää upeimmat erämaamaisemat sekä näköalan Tenojokilaaksoon

Syyskuinen päivä vei minut ystäväni kanssa pienelle road-tripille ympäri pohjoisinta Lappia. Ajoimme Kaamasesta Karigasniemelle, siitä Tenojokivartta myöten Utsjoelle ja sieltä Nelostietä takaisin Tankavaaraan.

Karigasniemen ja Utsjoen välillä kohoaa jyrkkärinteinen ja mastohuippuinen Ailigastunturi Nuvvuksen kylän vartijana. Verryttelimme jalkojamme ajomatkasta tekemällä päiväretken ruskan väreissä kylpevälle pyhälle tunturille.

Ailigastuntureita on Lapissa kolme, ja kaikki sijaitsevat Utsjoen kunnassa Tenojoen varrella. Ensimmäinen ja suurin Ailigastunturi kohoaa Karigasniemellä, keskikokoinen ja meidän retkemme kohde sijaitsee Nuvvuksen kylässä ja kohoaa 535 metriin. Viimeinen ja pienin Ailigastuntureista on Utsjoen kirkonkylällä tunnusmerkkinä. Ailigas tarkoittanee saamenkielessä pyhää tai tietyn muotoista pyöreälakista tunturia.

Nuvvus-Ailigas on suhteellisen helppo päiväretkikohde, joskin kilometrejä kertyy Nuvvuksen kylästä huipulle ja takaisin noin 12. Autolla pääsee ajamaan muutaman ensimmäisen nousukilometrin poroaidalle, josta kivistä mönkijäuraa seuraamalla ei voi eksyä.

Nousu palkitsee jälleen kerran kiipeäjän. Matkan varrella voi ihastella upeaa maisemaa Paistunturin erämaahan ja huipulta avautuva näköala Tenojokilaaksoon on uskomaton. Myös Norjan vuoret näkyvät maisemassa.

Meille sattui erinomainen syksyinen sää retkellemme. Puhaltava tuuli tunturissa oli kylmää, mutta aurinko lämmitti vielä mukavasti suojaisissa paikoissa. Mustikat alkavat olla jo ohi tältä erää, mutta popsin tunturissa erityisen meheviä variksenmarjoja ja puolukatkin olivat jo paikoin isoja ja maukkaita.

Karigasniemi-Utsjoki väliä ei turhaan sanota suomen kauneimmaksi tieksi, reitti oli upea kerta kaikkiaan ja nousu Nuvvus-Ailiggaalle kruunasi koko retken. Ruska on nyt parhaimmillaan, mutta jo näkee kuinka nopeasti se on ohi ja tunturikoivut jo pudottavat lehtiään. Tätä kirjoittaessa on ensilumi satanut Tankavaarassa ja yöt ovat jo hyvinkin pakkasella. Talvi tekee tuloaan.